Tanssitaiteilijana olen työskennellyt sekä koreografina että tanssijana pääasiassa vapaalla kentällä. Omimmillani esiintyjänä olen nykytanssin ja improvisaation parissa. Tällä hetkellä minua kiehtovat erityisesti taiteen ja tieteen välinen vuoropuhelu, ekologiset kysymykset ja tekojemme vaikutukset mahdollisiin tulevaisuuksiin.

kuva: Niina Airaksinen
Koreografina olen tehnyt monialaista yhteistyötä muusikoiden, kuvataiteilijoiden, runoilijan ja viimeisimpänä myös tutkijoiden kanssa. Esityspaikkoja ovat olleet mm. järven jää, katutilat, Turun suihkulähteet, Aurajoen kelluvat haahkaveistokset, galleriat, kirjastot, koulut ja taidemuseot erilaisten teatteritilojen lisäksi. Olen ideoinut ja vetänyt useita luovan liikkeen taidekierroksia Wäinö Aaltosen museon eri näyttelyissä. Olen tehnyt koreografioita myös ison näyttämön ooppera- ja näytelmätuotantoihin.

kuva: Niina Airaksinen

kuva: Ville Saarikoski

kuva: Matti Faler
Viihdyn parhaiten studionäyttämöillä ja erilaisissa pienemmissä tiloissa, lähellä yleisöä. Silloin erottuvat liikelaatujen nyanssit ja liikkeen pienet yksityiskohdat, katse ja hengitys, ja kontakti yleisöön on intiimimpi. Teemallisesti olen vähitellen siirtynyt abstraktin liikkeen ja musiikin tai muun taiteen alan vuoropuhelusta kohti kantaaottavampia teoksia.
Taiteilijuuteeni kehittymiseen vaikuttivat vahvasti kolme pitkää jaksoa (2-6kk) tanssin opintoja New Yorkissa 90 – l. alkupuolella. Tanssin useissa vapaan kentän pienimuotoisissa teoksissa ja ahmin tanssiesityksiä, konsertteja ja taiteen eri muotoja. Sain rohkeutta ylittää rajoja, kokeilla erilaisia esitysympäristöjä ja yhteistyökumppaneita, ja kontakteja työskentelyyn kansainvälisissä työryhmissä.
Katso lisää Tiede-taide yhteistyö -sivulta tästä linkistä ja Tanka – suomalaisen tanssin tietokanta.

kuva: Niina Airaksinen



kuva: Niina Airaksinen

kuva: Niina Airaksinen

kuva: Niina Airaksinen

kuva: Erica Kovanen

kuva: työryhmä

kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

kuva: Heli Holmström

kuva: Henri Lehtinen

kuva: Teija Fontell

kuva: Teija Fontell
